maanantai 15. huhtikuuta 2013

Skipper lampailla Seutula

Saatiin olla Ainon apuna hakemassa lampaat ja erottamassa ne eri aitauksiin. Ns tositilanteessa vaikeinta oli muistaa pitää katse koiran lisäksi koko ajan lampaissa. Monta kertaa Skipper toimi ihan oikein, mutta kutsuin sen liian aikaisin pois ja lampaat pääsivät karkuun. Vasen ja oikea koiran näkövinkkelistä ajateltuna menee mulla turhan usein sekaisin...

Vietiin meidän lampaat pöyröaitaukselle  ja jatkettiin viime kerralla tehtyä hakukaarien harjoittelua. Tänään myös vasemmalle lähetykset onnistui kivasti, ollaan selvästi opittu jotain. Kenttä oli ihanan kuranen ja vetinen, vaikutti vähän työskentelyyn.

Toinen treenikerta aloitettiin apukoirana kentällä ajamista harjoittelevalle koiralle. S koko ajan vapaana. S toimi stopparina estäen lampaiden pääsyn katoksen alle. Siitä siirryttiin pienempään aitaukseen ja otettiin vapaana kuljetusta. Vaikeinta on pitää S kauempana lampaista. Pitää yrittää pysäyttää se riittävän usein, jotta saadaan välimatkaa. Onneksi S on rauhallinen eikä sen lähellä kulkeminen aiheuta lauman hajoamista. Hakukaaret onnistu siinä mielessä, että koira ei päässyt kiertämään lampaiden eteen. Välillä tosin oltiin eri mieltä suunnista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti